top of page

Narsismiin erikoistunut terapeutti 

Minä Aurea ja monet muut kohtalotoverini olemme lukeneet tuhansia sivuja tekstiä narsismiin liittyen, katsoneet satoja tunteja videoita, kuunnelleet podcasteja, keskustelleet vertaisryhmissä. Ne ovat  tuoneet perspektiiviä asiaan, mutta ei suoranaista apua. 

Minä ja tuhannet muut olemme joutuneet narsismin uhreiksi ja selviytyneet!

Henkilökohtaisesti olen löytänyt missioni, joka on parisuhteessa tapahtuvan narsismin kokeneiden tai suhteesta irti kipuilevien henkilöiden eheytymisprosessin tukeminen.

Tiedän, mitä narsistisessa suhteessa kamppailevat ihmisen joutuvat kokemaan. Narsistisessa suhteessa on manipulointia, vähättelyä, alistamista, eristämistä, sairaalloista mustasukkaisuutta ja räjähtävää aggressiivisuutta. Uhrilla on kummallinen olo, ja hänen intuitionsa sanoo, että kaikki ei ole kunnossa.

Sen vuoksi olen päättänyt koota narsistipuoliso-konseptiin kaiken mahdollisen, konkreettisesti Sinua auttavan tiedon - suodatettuna ja muokattuna suomalaiseen kontekstiin. 

Eheytymisprosessi on yleensä pitkä, ja siinä tarvitaan apua ja tukea monessa kohtaa. Olen omakohtaisesti kokenut, että riittävän konkreettista apua narsistisen puolison tuottamaan epätoivoon ei ole helppo löytää. Auttajan tulisi itse olla narsismin uhri tai jollain tavoin kokenut narsismia kyetäkseen täysin ymmärtämään, millainen pelokkaan irtaantujan tai suhteeseen vangitun uhrin tilanne voi olla. On myös kenelle tahansa hyödyllistä tietää, miten välttää tai jo suhteen alkuvaiheessa tunnistaa narsistinen persoona.

Narsismiasiantuntijasertifikaatta

Olen yksi harvoista suomalaisista terapeuteista,  joilla on NATC-sertifikaatti.

Olen suorittanut tämän arvostetun narsistisen väkivaltatyön kliinisen asiantuntijan sertifikaatin (NATC Narcissist Abuse Treatment Clinician) maailman huippuasiantuntijoiden, kuten Dr. Ramani Durvasulan ja Dr. Janina Fisherin ohjauksessa.

Voidakseen parhaiten ja asiantuntevasti auttaa narsismin uhreja, on terapeutilla oltava sekä omakohtaista kokemusta että asiantuntemusta narsismi-ilmiöstä hyvin laajasti. 

Vertaistuki: Resources

Valmentajasi, terapeutti Maija Aurea

Yrittäjä / Mentorea, Terapia Mentorea

KTM, johtamisen asiantuntija

AmO, pedagoginen pätevyys

Sertifioitu Coach / BCI

Sertifioitu Hypnoterapeutti / Mindvalley

Complex Trauma Certification Training 

ja

​​Integrative Sex and Couples Certification Training / Psychotherapy Excellence Ltd. /

opinnot meneillään

 

Tiimimestari

Transformation Agent

Mentaali- ja muutosvalmentaja

Vapaaehtoinen kriisitukihenkilö

NUT ry:n ryhmänvetäjä ja tukihenkilö

NUT ry:n suosittelema terapeutti

Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, sis. psykoterapeuttiset valmiudet / Siria

NATC / Narcissistic Abuse Treatment Clinician (Narsistisen väkivaltatyön asiantuntija) / PESI

 

Licensed NLP Master Practitioner /

Society of NLP

NLP Trainer & Coach

Screenshot_20250315_191534_Gallery_edited.jpg

Sinä tarvitset tietoa ja asiantuntevaa tukea.

Sinä tulet selviytymään.

Auttaja silittää kättä
bottom of page